DUO Interiorin tiimi vahvistuu pitkän linjan toimitilaosaajalla. Rauli Mustonen tuo mukanaan yli 20 vuoden kokemuksen kalustealalta.
Annetaan uuden DUOlaisen kertoa itsestään ja mikä alassa edelleen kiehtoo.
Morjensta! Olen Rauli DUOn uusin vahvistus myyntiin. Oma matkani huonekalualalla alkoi jo 2000-luvun alussa koulun työharjoittelun merkeissä – ja sille tielle sitten jäätiin.
Olen saanut tehdä alan töitä laidasta laitaan. Viimeiset reilut kymmenen vuotta ovat hurahtaneet erityisesti toimitilamuutosten parissa, ja mukaan on mahtunut niin pieniä tuunauksia kuin jättimäisiä sisustusprojekteja. Voisi sanoa, että kyse on jonkinasteisesta rakkaudesta lastulevyyn.
Parasta työssäni on eri sidosryhmien tapaaminen ja yhdessä tekeminen. Suunnitellaan, pallotellaan ajatuksia, tuodaan uusia ideoita pöytään ja lopulta päästään näkemään, kuinka suunnitelmat muuttuvat konkreettiseksi muutokseksi.
Kiehtovaa tässä on, että kahta samanlaista projektia ei oikeastaan ole. Kohteet, tarpeet ja ihmiset vaihtuvat, joten myös ratkaisut täytyy miettiä aina tilanteen mukaan. Juuri projektien vaihtelevuus onkin pitänyt minut alalla kaikki nämä vuodet – ja ennen kaikkea matkan varrella kohtaamani ihmiset.
Kaikkea ei tarvitse hankkia uutena.
Tässä kohtaa oma ajatteluni ja DUO Interiorin tapa tehdä asioita kohtaavat täysin. Toimitiloissa ei ole kyse pelkästään pöydistä ja tuoleista, vaan siitä, että löydetään juuri kyseiseen tilaan ja sen käyttäjille toimiva kokonaisuus.
Toimitilamuutoksia tehdessä olen vuosien varrella huomannut myös sen, ettei kaiken tarvitse aina olla uutta. Jos olemassa oleva kaluste on hyväkuntoinen ja edelleen toimiva, sille kannattaa löytää uusi paikka tai käyttötarkoitus.
Käytettyjen kalusteiden hyödyntäminen on tänä päivänä tärkeää ympäristön kestävyyden kannalta, mutta vähintään yhtä järkevää se voi olla myös kustannusten näkökulmasta. Uusille kalusteille on tietenkin oma paikkansa, ja tässä DUO Interiorin työkalupakki onkin varsin mukavan kokoinen. Oman maahantuonnin kautta löytyy Euroopan suurimpien kalustevalmistajien mallistoja, eikä kotimaistakaan tarjontaa ole unohdettu. Eli vaihtoehtoja löytyy – voisi jopa sanoa, että tarjoama on suorastaan poskettoman runsas. Minusta parhaat ratkaisut syntyvätkin silloin, kun ei lähdetä väkisin yhden mallin mukaan, vaan katsotaan mitä asiakkaalla jo on, mitä voidaan hyödyntää ja mitä kokonaisuuteen tarvitaan uutena.
Entä sitten työpäivän jälkeen?
Vapaa-aika menee pitkälti perheen kanssa, mikä tarkoittaa futisisän, teatteri-isän ja aviomiehen rooleja. Vapaa-aikaan kuuluu myös rumpujen soittoa coverbändissä. Lisäksi tulee säännöllisen epäsäännöllisesti lähdettyä kevyelle lenkille – joskus kengät ja joskus sukset jalassa, ihan vuodenajan mukaan.
Nyt edessä on uusi vaihe DUO Interiorilla. Odotan ennen kaikkea uusia ihmisiä, mielenkiintoisia projekteja ja sitä, että pääsen yhdessä asiakkaiden ja muun porukan kanssa suunnittelemaan ja toteuttamaan toimivia toimitiloja.
Nähdään projektien parissa!
Yhteistyöterveisin
Rauli Mustonen
rauli.mustonen@duointerior.fi
029 002 0673